perjantai 30. syyskuuta 2016

Mustaa valkoisella

 Kuvasin tänään manuaaliasetuksilla mustavalkokuvia. Kuvat onnistui ihan ihan hyvin mielestäni. Saima on hieno malli! Kiitos Saima: blogi!






tiistai 20. syyskuuta 2016

kynttilä








Taidevalokuvia

 Tänään tehdyssä koulutehtävässä oli aiheena kuvata taidevalokuvia. Tämä oli minulle hieman hankala kuvausaihe, koska harvemmin kuvailen mitään tälläistä. Kuvat kuitenkin onnistui ihan kivasti :) Tehtävässä oli tarkoitus kuvata visuaalisia havaintoja luonnosta. Varit, valot ja varjot oli tärkeässä roolissa siis tässä(kin) tehtävässä. 

Vaikkakin aikaisemmin tämän tyylinen valokuvaus ei ole ollut minun juttu, niin nyt tulin kuitenkin siihen tulokseen, että voisin vaikka ottaakin tälläisiä kuvia, koska ei ole mitään tietynlaista kaavaa millaisia kuvia pitäsi ottaa.












sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Ihminen työssä

Tehtävänä oli kuvata ihminen työssä ja kävin kuvaamassa minimanin henkilöitä. 




torstai 15. syyskuuta 2016

Muotokuva

Tänään tehtävänä oli ottaa muotokuvia. Kuvat onnistui ihan hyvin mielestäni. Lisäsin tunnelmaa muuttamalla kuvan mustavalkoiseksi ja se toimii hyvin mielestäni kuvieni kanssa. Yleensä en tykkää muokata kuvia mustavalkoiseksi, jotan ihan kivaa vaitelua kuviini. Lisäsin varjoja kasvojen varjokohtiin ja kuvan reunoille myös jonkunverran. Korostin kasvojen valoisimpia kohtia.
Kuvissa jotka valitsin tähän tekstiin sommitelma toimii hyvin ja itse henkilököhtaisesti tykkään kuvista.





keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Arkipäiväisiä asioita

Saatiin kotitehtäväksi kuvata kaikenlaisia logoja. Logoja löytyi ihan arkipäiväisista asioista, kuten erilaisista ruokapakkauksista. Tämä oli melko helppo tehtävä.
 











keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Avoin sommitelma


Omalla tavallaan hankala kuvaustyyli minulle, koska olen tottunut kuvaamaan niin, että kuva on suorassa ja, että muutenkin sommitelma on looginen. Tätä oli ihan hauska kuvata, koska hyvä kuva saattoi syntyä ihan vahingossakin :)